

Me pyöräytettiin allun ja siirin kanssa tänään tollainen kiivimarenkikakku, joka oli aika hyvää, vaikka toki siinä taas oli muutama ei niin hyvä juttu mukana. Kiivi-marenki-kermavaahto-kombo oli hyvä, mutta koska me ei jaksettu pitää marenkilevyjä n.1,5h uunissa, päätettiin me tehdä ns."pehmeää marenkia" joka oli toisin sanoen raakaa ja löysää... Maku oli kuitenkin hyvä, vaikka koostumus oli tosi mössöinen. Kiiviä ei toki ollut ihan riittävästi, ja kakun koristelu oli aika kaunis.
Koska me käytettiin kaikki sokeri tuohon marenkiin, ei me voida vielä ainakaan tehdä minttukrokanttisuklaapaloja, jotka olisi kai huomista varten. (tässä vaiheessa isä tuli kaupasta sokeri mukanaan.) Siis korjaan; kohta me varmaan aletaan tekemään minttusuklaapaloja, jotka on näääääin hyviä. Niihin tulee minttukrokanttisuklaata ja kai lisää suklaata ne kaikki perus jutut.

Haluisin tollaisen ruutupaidan, ja ajattelin että voisin ostaa sellaisen h&m:ltä. Toisaalta haluisin kyllä myös jonkun pehmeän ja paksun ja lämpimän neuleen. Mulla on henkkamaukan lahjakorteilla rahaa vielä yhteensä 31€, joten nyt pitäisi päättää, että ruutupaita vai neule? On mulla vielä käteistäkin mutta mieluiten käyttäisin ensin lahjakortit, koska jc:ssä on ainakin sähköposti-ilmoituksen mukaan massiivinen farkkuale, joten voisin ostaa sieltä jotkut kivat farkut.

















































I am a boy who is constantly changing his opinion on things but who always has an opinion. I'm 17 years old and hoping to be ten years more or less. I'm just a typical teenager whose dream is to be something else, somewhere else. I live in Finland but hopefully in five years I'll be living my dream in the biggest city of the world. My computer is my best friend, my camera my lover. And my blog is the place where I share the boring moments of my life.

