



Tänään oli pitkästä aikaa oikeasti nätti syksyilma! Parhaat syyspäivät ovat aurinkoisia, mutta silti hiukan viileitä. Olisin halunnut saada repan poseeraamaan maahan pudonneiden lehtien kanssa, mutta meillä oli selvästikin hiukan eri mielenkiinnonkohteet kävelyretkellämme. Koin myös melko pelottavan yllätyksen, kun meidän äikänopettaja käveli vastaan oman koiransa kanssa. Tiesin kyllä, että hän asuu ihan meidän lähellä, mutta tää oli jo vähän liikaa mun psyykkeelle...
Kuuntelin tänään pitkästä aikaa yhtä parhaista bändeistä eli Manic Street Preachersia. Yhtyeen uusi levy on yhtä paras kuin edellisetkin, ja sen löytäminen sai mut entistä paremmalle tuulelle. Vaikka mun hyväntuulisuutta voisi laimentaa tällä hetkellä monikin asia, oon ottanut käyttöön lyhyellä aikavälillä toimivaksi todetun tekniikan, eli en ajattele niitä. Jos työnnän kokeet ja siivoamisen pois mielestäni, ne melkein kuin katoavat kokonaan, ainakin hetkeksi.
Jakakaa mun kanssa joku teidän lemppariquote! Oon ihan sekaisin kaikista kivoista lauseista.
The foolish man seeks happiness in the distance; the wise grows it under his feet. ~James Openheim





mis päin käyt yleensä repan kaa lenkillä?
ReplyDeleteno se on tietysti It's better to burn out, than fade away - Kurt Cobain
ReplyDelete"Everything will be okay in the end, if it's not okay, it's not the end."
ReplyDelete"Don't forget your past, but leave it behind you."
"Everybody wants the happiness, nobody wants the pain, but you can't have a rainbow without little rain."
"Don't cry because it's over, smile because it happend."
"Se on vapaa, joka elää niin kuin on itse valinnut." - Epiktetos :-)
ReplyDeleteIhana toi kappale ja bändi! Voisit laittaa tänne enemmänki musaa josta tykkäät, sun musamaku vaikuttaa ainaki mun korvaan hyvältä!
ReplyDeleteanonyymi: täällä meiän huudeilla ja länsi-porin suunnalla :)
ReplyDeleteanonyymi2: jee, kurt!
Essi: kolmas <3
anonyymi: totta!
minnea: joo, laitan kyllä edelleenkin lisää musaa tänne!
Siis mis päin sä asut?
ReplyDeleteAnonyymi: no en nyt ala kertomaan tarkkoja sijainteja mutta lähellä keskustaa.
ReplyDeletekivoja kuvia =)
ReplyDeleteVÄRJÄÄ HYVÄ POIKA TUMMAKS HIUKSET!
ReplyDeleteheii saanko kysyy millä ohjelmalla ja millä toiminnolla ja tavalla muokkasit noista kuvista tollasen värisi ja tommosen aurinkoisen näkösiä vai säädätkö suoraan kamerasta ja jos säädät niin miten? ::) oisin tosi happy jos kertoisit!
ReplyDeleteno photoscapella ja photoshopilla, näihin olen lisännyt kirkkautta ja sitten oon värihäivytys / värinmuuntamistoiminnolla muuttanut värejä oranssimmiksi. :)
ReplyDelete