
Mun synttäreihin on aikaa jäljellä enää alle kuukausi, ja olenkin jo viimeiset pari kuukautta miettinyt lahjaideoita. No okei, liioittelin hieman, mutta en kuitenkaan kamalasti... Mulla on ihan päinvastainen tilanne, kuin pikkuveljelläni, joka ei keksinyt mitään ja pyysi lahjaksi "vaikka sukkia ja rahaa".
Kyllä mullekin sukat ja raha kelpaa, mutta löytyy toki muutakin. Tärkein tarpeeni ja hankintani on ehdottomasti uusi tietokone. Mun vanha oma läppäri meni jo aikoja sitten rikki monien uudelleenasennus- ja korjauskertojen jälkeen, enkä jaksanut alkaa sen kanssa enää enempää säätämään. Kauemman aikaa blogia lukeneet saattavat muistaa, kun multa on tullut useampaankin otteeseen punaisella fontilla kirjoitettuja pahoitteluja koneen toimimattomuuden takia. Sen jälkeen olen joutunut käyttämään tätä meidän kivikautista pöytäkonetta, jonka modernius huimaa päätä ja rajoittaa joitain asioita. Nimittäin tämä Windows 2000 lakkasi muutama viikko sitten pyörittämästä Spotifyta, jo kauan sitten jouduin vaihtamaan bloggerin uuden kirjoituseditorin tähän vanhaan ja jo vuosia sitten koko vehje lakkasi toimimasta kunnolla. Me saadaan koulusta paljon koneella tehtäviä tehtäviä, enkä tykkää joka kerta mennä isäpuoleni tietokoneelle niitä suorittamaan.
Siistein lahja olisi varmasti Lomographyn fisheye -filmikamera. Bongasin tämän jutun Emmin blogista, ja olin heti ihan innoissani. Enemmän innostuin, kun luin tuollaisen hinnan olevan nettikaupassa vaivaiset 40 euroa (+12€ postikuluja)! Oon jo pidemmän aikaa unelmoinut sekä filmikamerasta että fisheye-objektiivista, ja tässä yhdistyvät molemmat. Filmikuvaamisen tunnelma hakkaa digikuvaamisen 6-0, sillä siinä on käytettävä enemmän tarkkuutta, koska poistomahdollisuutta ei ole, ja näin myös saa aina jännittää lopputulosta.
Muita kivoja lahjoja ovat mm. mun lempparisarjojen (eli Täydelliset naiset 5. kausi, Greyn anatomia, Skins, Pikku-Britannia, Dollhouse, Rillit huurussa jne.) dvd-boksit, kaikenlaiset elokuvat, Spotify premium -tunnus (jos spotify siis toimisi) ja lahjakortit. Joten valinnanvaraa riittää. Onneksi tiedän monien sukulaisteni ja perheenjäsenteni lukevan blogiani. ;)
Kuvat: gigantti.fi, shop.lomography.com





Moi Arttu 15v.
ReplyDeleteFilmikamera-ajatuksesta rispektiiiiii. On ne upeita, fisut erityisesti.
Pc. Peecee. Personal Computer. Epärakkaallakin lapsella on monta nimeä. Mutta!!! MACBOOK ON TIE ONNEEN.
Geeaan kaikki tuottarit ois jeees, mä täytän maanantaina sen taianomaisen viisitoista, damn ois pitäny pyytää niitä lahjuksiksi. Vielä ehtii.
Ps. MacBook on paras.
Kiitos hei.
Hei Amanda 14v.
ReplyDeleteKiitos laaja-alaisesta kommentistasi! Valitettavasti Macbookin tarjoama tie onneen on turhan kallis!!
Aina ehtii pyytää geeaan bokseja! Onnittelen sinua sitten maanataina.
Kiitos heiipzs
hei oleksää tietonen, että jos tuolta lomographysta tilaa tommotteen filmikameran, niin kuuluuko siihen filmi mukaan vai täytyykös ostaa erikseen? ja kelpaakos tohon ihan normifilmi vai täytyykö ostaa jotaki erikoisuuksia? (:
ReplyDeleteFilmikameran kanssa kannattaa muistaa, että halvan kameran kylkiäisenä tulee sikahintaiset filmit ja sikahintaiset filmien kehittämiset. 40 (tai 52 postikuluineen) euroa moninkertaistuu siis hyvin äkkiä.
ReplyDeleteMacbookia liputetaan täältäkin, hintaero on kuitenkin varsin pieni (hyvä PC maksaa kuitenkin yleisestiottaen about 700, Macbookin saa tonnilla). Macbook on kyllä hintansa veroinen kestävyydessä ja käytettävyydessä ja kauneudessa ja ihanuudessa ja ihan kaikessa. Vink vink ;).
Anonyymi: sivuilta suora lainaus:"Uses normal 35mm film that can be processed anywhere.", joten jos ei tule mukana, niin varmaankin saa kameraliikkeistä tuollaista filmiä :)
ReplyDeleteEino: joo tiedän, että kehittäminen on tosi kallista, mutta en nyt aikoisikaan sitä filmiä digikameran kaltaisella tahdilla kuluttamaan! mutta jos kamalasti vielä kallistuu, täytyy varmaan opetella itse kehittämään :D
macbookin hyvistä puolista kuulen joka puolelta, ja kyllä jos mullakin olisi tonni ylimääräistä rahaa, sellainen jo löytyisi. mutta meidän isä ei oikein innostu ostamaan mulle konetta kalleimmasta päästä, vaikka kuinka kertoisin, että se on kestävä ja kaunis ja ihana ;)
JOOOO MINÄKI TAHON TOLLASEN KAMERAN ois makee ku sais seinälle vähän erilaisii kuvii kaikkien muiden sekaa ;o ! hmmmm voikohan tota kehittää ihan normaalis valokuvaliikkees ;o ?
ReplyDelete