10/12/2010

tiistai tuesday tisdag dienstag 火曜日

Mun on pitänyt varmaan puolentoista vuoden verran tehdä tälläinen päivä kanssani -postaus, mutta koska olen niin saamaton, sen julkaisu on venynyt. Tänään kuitenkin sain otettua itseäni niskasta kiinni ja pääsette tutustumaan mun tiistaipäivääni!

PhotobucketTämä aamu alkoi rennosti telkkaria katsoen ja aamupalaa hitaasti syöden. Tänään, eli koeviikon toiseksiviimeisenä päivänä, kun koetta mulla ei ollut, sain löllötä ihan rauhassa peiton alla. Tosin tuon takia meinasin nukahtaa suihkuun. Meillä oli mulle ihan uutta mehua, eli Marli Natur veriappelsiini-ananas -mehua, joka oli oikein hyvää, vaikka siinä oli ananasta (yök). PhotobucketIstuin ennen kouluun lähtöä hetken tietokoneella lueskellen uusia blogipäivityksiä ja muita juttuja. Sen jälkeen mua kutsuttiin tulemaan seuraksi koululle ennen matikan valmistelua, ja ihanana ihmisenä sinne tietysti menin. Okei, myönnän, että mulla alkoi olla kotona vähän tylsää, sillä oon huono vapaa-päiväilijä. Koulun penkillä istuin vain puolisen tuntia, jonka aikana sain kuitenkin sellaista tietoa kokeesta, millaista ne, jotka eivät osallistuneet valmisteluun, eivät ole saaneet, hahaa!
Kotiin palattuani nauroin meidän nukkuvaa koiraa, joka nukkuu oikeasti ehkä liikaa...PhotobucketÄitiä ilahduttaakseni olin esimerkillinen lapsi ja tyhjensin tiskikoneen samalla, kun lämmitin itselleni äitien tekemää makaronilaatikkoa (koulussa oli kalaa [yök]). Tajusin myös, että lusikasta voi ottaa erilaisen nuoren teinipeilikuvan.
Ruuan jälkeen siivosin toisen kerran viikon sisällä. Siis toisen! Tällä kertaa en kuitenkaan kuin imuroinut ja tuulettanut peiton ja tyynyt sekä vaihtanut petivaatteet. Illalla pääsen puhtaisiin lakanoihin, mikä on ehkä parasta. Oon muuten selvästikin vähän kaavoihini kangistunut, koska käytän melkein aina vaan niitä ruskea-vaalea-raidallisia ja noita kuvassa näkyviä.
Photobucket
Mun mielestä silloin, kun ensi jouluun on vähemmän aikaan kuin edelliseen jouluun, voi ihan hyvin aloittaa pikku hiljaa joulumielen kohottamisen. Tänään harjoittelin joululauluja pimeiden joulukuun päivien tunnelmanluojiksi. Voitte vain kuvitella.
Samalla kun tuuletin sänkykamoja, päätin tuulettaa mun farkutkin. Ne tosin olivat vähän pidempään ulkona ja olivat vähän viileät. Totesin jälleen, ettei tuuletus kamalasti paranna vaatteita, sillä ulkokäsittelyn jälkeen ne haisee aina... ulkoilmalta. En voi ymmärtää, miten joku voi noudattaa farkkufirmojen ohjeita (eli uudet farkut ekan kerran pesuun noin puolen vuoden jälkeen ostosta, excuse me?!).


Nyt istun vielä koneella ennen kuin menen harjoittelemaan matikkaa. Vauhdikasta viikkoa kaikille!

5 kommenttia:

  1. Hui, en ole kuullut puolen vuoden sääntöä ikinä. Mutta sen tiedän, että jokainen uusi tekstiili tulisi käyttää pesukoneessa ennen käyttöä, sillä niistä voi siirtyä myrkkyjä kehoomme.

    ReplyDelete
  2. Anonyymi: no toi sääntö kuullostaakin paljon paremmalta.. :)

    ReplyDelete
  3. Kiva postaus - näitä lisää:)

    ReplyDelete
  4. Satuin kulkemaan ohi ja hoksasin, että täähän näyttää kivalta paikalta. Kiva idea postaukselle. :)

    Pakko muuten myös kysäistä, että soitatko jotain soitinta varsinaisesti, vai oliko toi joululaulujen harjotteleminen ihan vain sellanen yhtäkkinen päähänpisto? :'3

    ReplyDelete
  5. Mallu: kiitos! :)

    Nerlie: kiitoksia! oon nuorempana soittanut jotain 7 vuotta konservatoriossa viulua ja vuoden pianoa, mutta tällä hetkellä en soita muuten kuin kotona pianoa yksikseni :)

    ReplyDelete

Thanks for your comment / kiitos kommentista / コメントありがとう!